Kynttilöiden aika

 

    Jälleen kynttilöiden aika

tuoda lohtu pimeään

kantaa valo sisään

antaa ilon tulla

täyttää joka kolon

nurkan, pesän 

pienimmänkin.

Jälleen kynttilöiden aika

poistaa synkkyys

itsekkyys

täyttää mielet rauhalla

näyttää miten kauhalla

ystävyyttä ammennetaan

eikä lusikalla. 

Jälleen kynttilöiden aika 

johtaa luokse lapsosen

rakkaan, ainutlaatuisen

lapsen, jolla silmissään

viisaus, totuus, valo

talo leivän pesänään

Luoja itse isänään.

Kuihtuvakin puhuu

 

Kauneinkin

kuihtuu kerran

joskus elänyt

vain hetken verran

Ei päivien määrä

ei vuosien taakka

tee elämästä

arvokasta

Se 

kun saa

jotakuta koskettaa

sieluun saakka

Sillä

sellaisiksi meidät

jokainen on luotu:

tietämättämmekin

jopa kuihtuneena

toisiamme varten

Kaipuu

 

Syksy viileni yllättäen

jäi ikkunan vangiksi perhonen

ei löytänyt reittiä ulos

ei sisään

säntäili ryntäili

näkemättä mitään

kipuna tunsi lasisen esteen

pusersi pienen kyyneleen:

olen vanki

tahdon vapaaksi

Perhosen huokauksen

suurempi kuuli

reitin aukaisi

voimia lupasi

ja lauloi tuuli:

olet täysin vapaa

ei enää ahdistavaa

iloitse, lennä

kaunis perhonen

anna murheiden mennä

ole onnellinen

Vapauteen

 

Tunnelissani yritin juosta päästäkseni ulos

mutta pimeässä ei suuntaa eteen eikä taakse.

Näin vain kämmeneni pullistuneet suonet,

rypistyneet juonteet, sydämeni pelon.

Yhtäkkiä tunsin: joku kosketti kättäni

lämpimästi ja rohkaisevasti

kuiskasi: Olen tässä,

mitä tahdot että sinulle tekisin?

Ääni väristen vastasin:

Näytä minulle koko kuva.

Perillä, hän sanoi,

mutta nyt

autan sinut 

ulos täältä. 

Aukeaako?

 

Monia ovia 

olen kolkutellut,

monia ratkaisuja

miettinyt,

enkä kuitenkaan

tiedä,

aukeaako mikään.

Pieni levottomuus

velloo ajatuksissani,

ihmetys ja melkein

kärsimätön odotus.

Ehkä se onkin niin, 

että vasta jälkeenpäin

näkee tarkoituksen;

 vasta myöhemmin

ymmärtää,

miksi odottaminen

oli tärkeää.

Muuta en voi

kuin elää tätä hetkeä,

tämän päivän iloja 

ja kipuja,

vaikka kuinka

mieli tekisi

tiirailla

tulevaisuuteen. 

Ovella

seisovalle

ja kolkuttavalle

on luvattu

avata.

Hymyä

 

Laitoin aurinkovoidetta

hammasharjaan

tahnaa

jäi

poskille

hymyä ja hyväätuulta

koko päiväksi.

Niin viiltävä lähtö

Jossain etelän auringon alla

tapasin nuoren miehen,

 samaa kansaa kanssani,

mutta niin erilainen elämä.

Silmiini katsoen hän parahti:

"Haluaisin sanoa kaikille: 

 älkää koskaan 

käyttäkö huumeita!"

Viikkoja myöhemmin 

kuulin toisesta nuoresta

sairaalaan joutuneesta

yliannostuksesta

koomaan.

Nyt 

hänelle

järjestellään

valkoista arkkua.

Voiko raskaampaa

kannettavaa olla?

Niin viilsi viikate.

Aivan turhaan

liian aikaisin.

Jumala,

sydämeni itkee.

Voinko tehdä

jotakin?!

Puhuva timantti

 

Hytisin kylmästä

ja kivusta.

Juuri silloin

toit tielleni

timantin,

joka puhui:

Olet kallisarvoinen,

ainutlaatuinen,

syvällä salassa

kuumuudessa

hiottu.

Muuta ei tarvittu.

Lämpö valui

ylleni.

Tunsin, että

kipuni on

suuremmissa

käsissä.

Paluu juurille

 

Kaukaa olen palannut

rakkaisiin maisemiin takaisin

repussani paljon ennenkokematonta

uutta ja virkistävää

ehkä jotain jaettavaksi

toisillekin

Juureni syvällä

tämän maan mullassa

graniitin kanssa liitossa

ikiaikaisessa perinnössä

joka kestää tuimatkin tuulet

vaikka horjuttajia riittää

Kahden maan kansalainen

se on osani ja iloni

joka ei katoa

vaan kasvaa

kyynelistäkin

kiitollisuuden puussa

Piinaviikko

 

Minun piinaviikkoni:

viiltävä kipu

aamusta iltaan ja yöhön

tuska joka saa kyyneleet virtaamaan

ja kädet kurkottumaan

taivasta kohti.

Hajoanko näihin aaltoihin

vai jaksanko odottaa

pääsiäisaamun valoa.

Kiitän ja luotan:

Hänen haavoihinsa

on tämäkin kipuni

kätketty. 

Kukkii!

 

Katujen kivimuurit

polkujen pielet

ojien reunamat

kuivuneet jokiuomatkin

jostain syvältä salasta

saaneet versot vauhtiin

avautumaan nupuistaan

kaikenkirjavat kukat

jotta me uskoisimme jälleen:

talvi ei kestä ikuisesti

toivo kestää

Aavistus uudesta

Jos katseesi kohti jalkojasi

näet vain tämän: 

kuivaa hiekkaa

aalto toisensa jälkeen

ranta täyteen rypytettynä

kuin erämaata

astumatonta

Jos rohkeutesi riittää 

nosta pääsi:

erämaa iloitsee, hietikko riemuitsee

säteet leikkivät vaahtopäillä

kruunaten kevätpäivän

Sinut on nähty ja kuultu:

ennen kuin arvaatkaan

kukat peittävät maan

Ystäväni siellä kaukana

 

Meri vaahtosi päivä toisensa jälkeen

pulsaattoripesukoneen lailla

Mietin sinua, ystäväni

joka samanlaisessa myllytyksessä

olet joutunut kurkottamaan kaulaasi

päästäksesi vaahtopäiden yläpuolelle,

taistelemaan sormet verillä

aaltojen mukana vellovia kiviä 

ja kaikenlaista roskaa vastaan,

pinnistämään viimeiset voimasi

saavuttaaksesi lujan rannan.

Toivon

että muistit:

myrskyn jälkeen tulee aina

poutasää. 

Nautin pienistä asioista

 

Maitovaahto kahvin pinnalla

auringon läikässä

seesteisenä iltapäivänä

kun ei kiireen vilaustakaan

ei velvollisuuksien reppua

hartioita hiertämässä

ei kuljettujen kilometrien painoa

tai tekemättömien tehtävien

On

vain tämä 

hiljainen hetki

tumman paahdon maku

sokeripussi silmänruokana

eikä tarvita edes sanoja

vastapäätä istuvan kanssa

Jos kaipaat jotakin muuta

 

Juhlat ovat ohitse

mutta mitä niistä muistat

kiirehdit pikalähettinä

jääkaapilta pöydän luo

tiskipöydän ääreen

hellan viereen

välillä pesit vessan

pyyhit lapsen nenän

kuivasit koiran tassut

pyyhkäisit pölyt kirjahyllystä

paistoit vielä torttuja pellillisen

valvoit kinkkua katsellen

katoit juhla-aterimet pöytään

kuulit jonkun lukevan jouluevankeliumin

katselit lasten riemua lahjoistaan

söit laatikollisen suklaata

kaaduit sänkyyn ennen kuin

enkelikellon kynttilät paloivat loppuun

 

erosiko juhlasi

 tavallisesta arjestasi

juokset silloinkin 

pää jalkojen jatkeena

entä sitten

kun korisi putoaa

ja kaikki keräämäsi

leviää kuin entiset eväät

Kuule

etsi yksinäisyyttä

rauhallista paikkaa

levähdä vähän

Kuule

mitä joulun lapsi

ja ristin Herra

sinulle tarjoaa: 

Rauhan,

 ei pelkoa.