sunnuntai 13. elokuuta 2023

Vapauteen

 


Tunnelissani yritin juosta päästäkseni ulos

mutta pimeässä ei suuntaa eteen eikä taakse.

Näin vain kämmeneni pullistuneet suonet,

rypistyneet juonteet, sydämeni pelon.


Yhtäkkiä tunsin: joku kosketti kättäni

lämpimästi ja rohkaisevasti

kuiskasi: Olen tässä,

mitä tahdot että sinulle tekisin?


Ääni väristen vastasin:

Näytä minulle koko kuva.


Perillä, hän sanoi,

mutta nyt

autan sinut 

ulos täältä. 




maanantai 24. heinäkuuta 2023

Aukeaako?

 


Monia ovia 
olen kolkutellut,
monia ratkaisuja
miettinyt,
enkä kuitenkaan
tiedä,
aukeaako mikään.
Pieni levottomuus
velloo ajatuksissani,
ihmetys ja melkein
kärsimätön odotus.

Ehkä se onkin niin, 
että vasta jälkeenpäin
näkee tarkoituksen;
 vasta myöhemmin
ymmärtää,
miksi odottaminen
oli tärkeää.

Muuta en voi
kuin elää tätä hetkeä,
tämän päivän iloja 
ja kipuja,
vaikka kuinka
mieli tekisi
tiirailla
tulevaisuuteen. 

Ovella
seisovalle
ja kolkuttavalle
on luvattu
avata.




maanantai 12. kesäkuuta 2023

Hymyä

 


Laitoin aurinkovoidetta

hammasharjaan

tahnaa

jäi

poskille

hymyä ja hyväätuulta

koko päiväksi.




keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Niin viiltävä lähtö




Jossain etelän auringon alla
tapasin nuoren miehen,
 samaa kansaa kanssani,
mutta niin erilainen elämä.
Silmiini katsoen hän parahti:
"Haluaisin sanoa kaikille: 
 älkää koskaan 
käyttäkö huumeita!"

Viikkoja myöhemmin 
kuulin toisesta nuoresta
sairaalaan joutuneesta
yliannostuksesta
koomaan.

Nyt 
hänelle
järjestellään
valkoista arkkua.
Voiko raskaampaa
kannettavaa olla?

Niin viilsi viikate.
Aivan turhaan
liian aikaisin.

Jumala,
sydämeni itkee.
Voinko tehdä
jotakin?!





tiistai 2. toukokuuta 2023

Puhuva timantti

 


Hytisin kylmästä

ja kivusta.

Juuri silloin

toit tielleni

timantin,

joka puhui:

Olet kallisarvoinen,

ainutlaatuinen,

syvällä salassa

kuumuudessa

hiottu.


Muuta ei tarvittu.

Lämpö valui

ylleni.

Tunsin, että

kipuni on

suuremmissa

käsissä.






perjantai 21. huhtikuuta 2023

Paluu juurille

 


Kaukaa olen palannut

rakkaisiin maisemiin takaisin

repussani paljon ennenkokematonta

uutta ja virkistävää

ehkä jotain jaettavaksi

toisillekin


Juureni syvällä

tämän maan mullassa

graniitin kanssa liitossa

ikiaikaisessa perinnössä

joka kestää tuimatkin tuulet

vaikka horjuttajia riittää


Kahden maan kansalainen

se on osani ja iloni

joka ei katoa

vaan kasvaa

kyynelistäkin

kiitollisuuden puussa




torstai 6. huhtikuuta 2023

Piinaviikko

 



Minun piinaviikkoni:

viiltävä kipu

aamusta iltaan ja yöhön

tuska joka saa kyyneleet virtaamaan

ja kädet kurkottumaan

taivasta kohti.

Hajoanko näihin aaltoihin

vai jaksanko odottaa

pääsiäisaamun valoa.

Kiitän ja luotan:

Hänen haavoihinsa

on tämäkin kipuni

kätketty. 



lauantai 25. maaliskuuta 2023

Kukkii!


 

Katujen kivimuurit

polkujen pielet

ojien reunamat

kuivuneet jokiuomatkin

jostain syvältä salasta

saaneet versot vauhtiin

avautumaan nupuistaan

kaikenkirjavat kukat

jotta me uskoisimme jälleen:

talvi ei kestä ikuisesti


toivo kestää




lauantai 18. helmikuuta 2023

Aavistus uudesta



Jos katseesi kohti jalkojasi
näet vain tämän: 
kuivaa hiekkaa
aalto toisensa jälkeen
ranta täyteen rypytettynä
kuin erämaata
astumatonta

Jos rohkeutesi riittää 
nosta pääsi:
erämaa iloitsee, hietikko riemuitsee
säteet leikkivät vaahtopäillä
kruunaten kevätpäivän

Sinut on nähty ja kuultu:
ennen kuin arvaatkaan
kukat peittävät maan








tiistai 14. helmikuuta 2023

Ystäväni siellä kaukana

 


Meri vaahtosi päivä toisensa jälkeen

pulsaattoripesukoneen lailla

Mietin sinua, ystäväni

joka samanlaisessa myllytyksessä

olet joutunut kurkottamaan kaulaasi

päästäksesi vaahtopäiden yläpuolelle,

taistelemaan sormet verillä

aaltojen mukana vellovia kiviä 

ja kaikenlaista roskaa vastaan,

pinnistämään viimeiset voimasi

saavuttaaksesi lujan rannan.

Toivon

että muistit:

myrskyn jälkeen tulee aina

poutasää. 



maanantai 16. tammikuuta 2023

Nautin pienistä asioista

 


Maitovaahto kahvin pinnalla

auringon läikässä

seesteisenä iltapäivänä

kun ei kiireen vilaustakaan

ei velvollisuuksien reppua

hartioita hiertämässä

ei kuljettujen kilometrien painoa

tai tekemättömien tehtävien


On

vain tämä 

hiljainen hetki

tumman paahdon maku

sokeripussi silmänruokana


eikä tarvita edes sanoja

vastapäätä istuvan kanssa



perjantai 6. tammikuuta 2023

Jos kaipaat jotakin muuta

 


Juhlat ovat ohitse
mutta mitä niistä muistat

kiirehdit pikalähettinä
jääkaapilta pöydän luo
tiskipöydän ääreen
hellan viereen
välillä pesit vessan
pyyhit lapsen nenän
kuivasit koiran tassut
pyyhkäisit pölyt kirjahyllystä
paistoit vielä torttuja pellillisen
valvoit kinkkua katsellen
katoit juhla-aterimet pöytään
kuulit jonkun lukevan jouluevankeliumin
katselit lasten riemua lahjoistaan
söit laatikollisen suklaata
kaaduit sänkyyn ennen kuin
enkelikellon kynttilät paloivat loppuun
 
erosiko juhlasi
 tavallisesta arjestasi
juokset silloinkin 
pää jalkojen jatkeena

entä sitten
kun korisi putoaa
ja kaikki keräämäsi
leviää kuin entiset eväät

Kuule
etsi yksinäisyyttä
rauhallista paikkaa
levähdä vähän

Kuule
mitä joulun lapsi
ja ristin Herra
sinulle tarjoaa: 
Rauhan,
 ei pelkoa.