Iltapalapeli
lauantai 18. helmikuuta 2023
Aavistus uudesta
tiistai 14. helmikuuta 2023
Ystäväni siellä kaukana
Meri vaahtosi päivä toisensa jälkeen
pulsaattoripesukoneen lailla
Mietin sinua, ystäväni
joka samanlaisessa myllytyksessä
olet joutunut kurkottamaan kaulaasi
päästäksesi vaahtopäiden yläpuolelle,
taistelemaan sormet verillä
aaltojen mukana vellovia kiviä
ja kaikenlaista roskaa vastaan,
pinnistämään viimeiset voimasi
saavuttaaksesi lujan rannan.
Toivon
että muistit:
myrskyn jälkeen tulee aina
poutasää.
maanantai 16. tammikuuta 2023
Nautin pienistä asioista
Maitovaahto kahvin pinnalla
auringon läikässä
seesteisenä iltapäivänä
kun ei kiireen vilaustakaan
ei velvollisuuksien reppua
hartioita hiertämässä
ei kuljettujen kilometrien painoa
tai tekemättömien tehtävien
On
vain tämä
hiljainen hetki
tumman paahdon maku
sokeripussi silmänruokana
eikä tarvita edes sanoja
vastapäätä istuvan kanssa
perjantai 6. tammikuuta 2023
Jos kaipaat jotakin muuta
keskiviikko 28. joulukuuta 2022
Tarina puusta
Puu puhkesi kukkaan tuhansina hehkuvina nuppuina, jotka vähitellen avautuivat täyteen loistoonsa. Puu oli jo vanha, mutta se ei ollut vielä eloton. Yhä sen sisällä virtasi elämän voima, joka sai sen kukkimaan aina uudelleen ja uudelleen. Ei puu itse niitä kukkia saanut aikaan. Mutta se imi vettä ja ravinteita maasta, johon se oli istutettu. Puu käänsi oksansa valoa kohti ja tunsi, miten lämpö virtasi sen suoniin. Puu tunsi elämän. Kukat olivat vain merkki siitä, että elämä voitti taas kuivuuden. Vesi, valo ja ravinteet olivat puulle elinehto. Ilman niitä puu olisi ollut vain kasa kuollutta solukkoa.
Kukat kukkivat aina aikansa, lakastuivat ja leijailivat lopulta puun juurelle lepoon. Puu ei itkenyt niiden perään, vaikka tunsikin haikeutta - olivathan ne olleet upeita ja ainutlaatuisia kukkia. Silti, puu tunsi jo aavistuksen, että pian olisi uusien kukkien aika, ehkä entistä hehkeämpien, ken sen tietäisi. Puu ei huolehtinut siitä; se keskittyi tehtäviinsä, jotka oli sille annettu. Lepo, voimien keruu. Kaikki ajallaan. Puu ujutti juuriaan yhä syvemmälle. Sitä hykerrytti ajatus uudesta keväästä, tuhansista kukista, jotka olivat tulossa, mutta nyt vielä salassa. Hämmästyttämisen taito oli puulla yhä tallessa. Silti - lahjaksi sekin oli saatu.
sunnuntai 18. joulukuuta 2022
Mitä eniten toivon
Aina joulun aikaan
niin moni meistä toivoo
rauhaa ja lepoa
kiireetöntä yhdessäoloa
kynttilänvaloa
hetkiä jolloin
voi tuijotella liekkejä
antaa suklaan sulaa suussa
Ja mitä me usein saamme
kiirettä, huisketta
siivottuja ja siivoamattomia
paistumista uunin lämmössä
kireitä katseita, kiukkuakin
turhaa ja tarpeetonta
Tänä jouluna
olen toivonut toisin
tietäen että joulu
ei synny tunnelmasta
ei herkkuruuista
ei edes suklaasta
ei lahjoista
- eikö?!
Tänä jouluna
eniten toivon
löytäväni reitin
siihen yksinkertaisuuteen
mistä ensimmäinen joulu
tullaan aina muistamaan:
tähtiyössä ilosanoma
oljille laskettu lapsi
lupaus toivosta
suurin lahja
keskiviikko 30. marraskuuta 2022
Sorsan soraääniä
Oranssitossuinen
nappisilmäinen
metrin päässä kengistäni
kurkkuaan karautti
rykäisi kuuluvasti
kerran ja toisenkin
tulkitsin Buongiornoksi
vaikka saattoihan se
sorauttaa:
anna leipää,
senkin turisti!