Sorsan soraääniä

 

Oranssitossuinen

nappisilmäinen

metrin päässä kengistäni

kurkkuaan karautti 

rykäisi kuuluvasti

kerran ja toisenkin

tulkitsin Buongiornoksi

vaikka saattoihan se

sorauttaa:

anna leipää,

senkin turisti!

Kaarna kertoo

 

Kaupungin muurien ulkopuolella

istun kivipenkillä

katson hienoja rakennuksia

mutta näen kaarnaisen kyljen

ikivanhan männyn

kuuntelen kaarnan puhetta:

eivät ihmiskädet minua

rakentaneet,

eivät halanneet,

eivät kuvanneetkaan,

mutta silti

enemmän elämää

enemmän toivoa

kun näet minut

kuivan kylkeni

tiedäthän:

 sisälläni virtaa

elämä

en ole kuollut

tunnen vielä

monet tuulet

ja paisteet

niin kuin sinäkin

hyvä että pysähdyit

kuuntelit

jaoit tämän hetken

Siskolleni

 

Meillä on molemmilla pihat

ja rakkaus maaseutuun 

sen rauhalliseen tahtiin

syksyn edetessä

kukaan ei hoputa

vaikka pysähtyisi tunniksi

keskelle nurmikkoa

 leijumista seuraamaan 

Meillä on molemmilla kynttilät

iltaisin tuikuttamassa

iloa ja valoa 

tummaan maisemaan

tänään ja huomenna

ajattelen erityisesti sinua

liekkien lepattaessa

lämpöä ja onnea

Me ollaan molemmat

lokakuun lapsia

nauravaisia

kohta harmaahapsia

syvään juurtuneina

tähän maahan ja toiseenkin

jonne katseet eivät vielä yllä

mutta kaipaus kyllä

Onnea, sisko rakas!

Raitamattoa

 

Aamun varhainen valo

maalasi järvelle raitamaton

alle lempeänsinisen katon

Sielun sisäinen palo

leimahti villeinä liehuviksi

sanoiksi jopa riehuviksi

Rakas runojen talo

täyttyi kivun ja  toivon raidoista

ajatuksista niin valoisista

Kalliolle kestävälle

 

Synkkyys 

joka vyöryy yllemme

ajatusten ahdas kehä

suru ja voimattomuus 

niille kaikille

on paikka

eikä niitä tarvitse

kantaa yksin

ne saa kipata

kalliolle

kestävälle

lujalle

muuttumattomalle

Kalliolle

joka itkee

kanssamme

Merkkipäiviä ja merkittäviä päiviä

 

Helmikuuhun sijoittuu perheessäni monia merkkipäiviä, joista osa on varsinaisia syntymäpäiviä, osa merkittäviä päiviä muuten. Jos kuvassa kitaransa kanssa poseeraava äitini eläisi, hän olisi 6.2. täyttänyt jo 86 vuotta. Syksyllä tulee äidin poismenosta 20 vuotta. Seuraavassa kuvassa on isäni, joka menehtyi syöpään 36 vuotta sitten helmikuun alussa, muutamaa kuukautta vaille 60 vuoden ikää. Juuri tuolloin, helmikuussa 1986, olin itse menossa naimisiin rakastamani miehen kanssa ja hääpäivä oli vajaat kolme viikkoa isän kuolemasta. Siihen väliin piti mahduttaa hautajaiset ja hääjärjestelyt. Surun ja ilon sekoitus oli totaalinen. 

Helmikuussa 1992 oli Albertvillen olympialaiset, joissa Toni Nieminen oli parhaassa mäkihyppykunnossaan. Seurasin mäkihyppyä sairaalassa odotellen samalla toisen lapseni syntymää. Nyt en muista, kumpi tuli ensin, Tonin olympiakulta vai meidän kuopuksemme tähän maailmaan. Joka tapauksessa kuopus viettää tänään kolmikymppisiään. Upea nuori mies, joka on monitaitoinen ja isänsä suvun miesten tapaan taitava ruuanlaittaja. Tänään kuitenkin menemme syömään jonkun toisen valmistamaa juhla-ateriaa. 

Tässä vielä kuva lapsuudenperheestäni. Kuva on otettu todennäköisesti elokuussa 1972, jolloin nuorin sisarussarjastamme täytti yhden vuoden. Vasemmassa reunassa istuva pikkusiskoni viettää syntymäpäiväänsä 15.2. Minä istun äitimme takana oikeassa reunassa.

Meidän isompien siskojen hienot tötterökampaukset ovat kuvan ottaneen Ritva-tädin tekemiä. Ritva ei ollut meille mitään sukua, mutta vietti usein lomansa meillä hoitaen meitä seitsemää lämmöllä ja suurella rakkaudella, jotta äiti ja isä saivat keskittyä maatilan töihin. Ritva ompeli meille vaatteita ja valokuvasi meidän touhujamme, mikä oli 70-luvulla vielä kohtuullisen harvinaista. Silloin valokuvilla oli suurempi arvo kuin tänä päivänä, kun jokaisella on kännykässään kamera, joilla voi räpsiä kuvia mistä tahansa. 50 vuotta sitten kuvattiin lähinnä merkkipäiviä ja erityisiä tapahtumia, mutta Ritva-täti talletti kuviin lämpimiä kesäpäiviä pikku tapahtumineen. 

Nyt kun kerran muistelemaan aloin, niin tässäpä kuva isänisästäni Iivarista. Kuvalla on ikää liki 50 vuotta. Lapsuudenkotini pihapiirissä asuivat vanhassa pirtissä isäni vanhemmat ja jossain vaiheessa saman rakennuksen kamarissa äitini vanhemmat - vai oliko se toisinpäin?! Hassua, miten jotkut asiat unohtuvat vuosien mittaan. 

Isänäidistäni Aadasta minulla ei ole paljoa muistikuvia, sillä hän kuoli aikaisemmin kuin Iivari-vaari, ja taisin olla itse alle kouluikäinen silloin. Hämärästi muistan Aadan hampaattoman hymyn ja ketterän olemuksen. Iivarista muistan, miten hän puolisonsa kuoleman jälkeen etsi häntä kaikkialta ja luuli meidän lasten jättämiä jälkiä hangella edesmenneen vaimonsa jäljiksi. Kesäisin Iivari teki ahkerasti saunavastoja ja istuskeli iltaisin aitan portailla kuten tuossa kuvassakin. Tuossa mummun kuvassa merkityksellistä on myös tuo Hackmannin teräksinen kahvipannu, jonka isäni oli ostanut äidilleni ennen syntymääni sillä ajatuksella, että "jos pojan teet, saat uuden pannun" - näin ainakin tarina kertoo, tiedä sitten kuinka todenperäinen tarina. Ei tullut poikaa silloin, eikä vielä seuraavakaan lapsi ollut poika, vaan vasta viides. Samanlainen kahvipannu on nyt meillä teepannuna. Paras huutokauppalöytö ikinä :)

Äidin vanhemmat - meille lapsille Fanni ja Eemeli - asuivat siis samassa pihapiirissä jonkin aikaa ja niistä ajoista muistan marjaretket mummun kanssa sekä hauskat pilat, joita pappa usein teki. Hän osasi jopa taikoa karkkeja navasta! Jossain vaiheessa lapsuuttani äidin vanhemmat  muuttivat järven toiselle puolelle omaan taloon, jonka portailla he tässä poseeraavat. Mummulassa oli mukava käydä ja talvisin menimme hiihtäen järven poikki. Nykyisin mummulaa asuttaa ihana Täti Sininen puolisoineen ja yhtä mukavaa on käydä heilläkin. Sekin oli mukavaa, kun välillä Ruotsiin muuttaneet tädit ja enot tulivat käymään, ja osa heistä asusti meille jonkun aikaa. Terveisiä jokaiselle ja erityisesti tänään nimipäiväänsä viettävälle enolle - onnea! Meillä oli muistorikas lapsuus, josta ei rakkautta puuttunut. Monesta muusta oli isossa lapsikatraassa puutetta, mutta tärkeintä riitti, mistä olen valtavan kiitollinen. 

Lumen lumo

 

Umpihankeen latuni raivasin,

joka potkulla kesää kaipasin,

toivoin kiurut jo peltojen ylle,

voikukkaset pihaniitylle.

Silti lumen hohto minut lumoaa

syksyn loskan mielestäin kumoaa.

Valkoisten hankien puhtaus

on kuin pyhä syvä rakkaus.