Aukeaako?

 

Monia ovia 

olen kolkutellut,

monia ratkaisuja

miettinyt,

enkä kuitenkaan

tiedä,

aukeaako mikään.

Pieni levottomuus

velloo ajatuksissani,

ihmetys ja melkein

kärsimätön odotus.

Ehkä se onkin niin, 

että vasta jälkeenpäin

näkee tarkoituksen;

 vasta myöhemmin

ymmärtää,

miksi odottaminen

oli tärkeää.

Muuta en voi

kuin elää tätä hetkeä,

tämän päivän iloja 

ja kipuja,

vaikka kuinka

mieli tekisi

tiirailla

tulevaisuuteen. 

Ovella

seisovalle

ja kolkuttavalle

on luvattu

avata.

Hymyä

 

Laitoin aurinkovoidetta

hammasharjaan

tahnaa

jäi

poskille

hymyä ja hyväätuulta

koko päiväksi.

Niin viiltävä lähtö

Jossain etelän auringon alla

tapasin nuoren miehen,

 samaa kansaa kanssani,

mutta niin erilainen elämä.

Silmiini katsoen hän parahti:

"Haluaisin sanoa kaikille: 

 älkää koskaan 

käyttäkö huumeita!"

Viikkoja myöhemmin 

kuulin toisesta nuoresta

sairaalaan joutuneesta

yliannostuksesta

koomaan.

Nyt 

hänelle

järjestellään

valkoista arkkua.

Voiko raskaampaa

kannettavaa olla?

Niin viilsi viikate.

Aivan turhaan

liian aikaisin.

Jumala,

sydämeni itkee.

Voinko tehdä

jotakin?!

Puhuva timantti

 

Hytisin kylmästä

ja kivusta.

Juuri silloin

toit tielleni

timantin,

joka puhui:

Olet kallisarvoinen,

ainutlaatuinen,

syvällä salassa

kuumuudessa

hiottu.

Muuta ei tarvittu.

Lämpö valui

ylleni.

Tunsin, että

kipuni on

suuremmissa

käsissä.

Paluu juurille

 

Kaukaa olen palannut

rakkaisiin maisemiin takaisin

repussani paljon ennenkokematonta

uutta ja virkistävää

ehkä jotain jaettavaksi

toisillekin

Juureni syvällä

tämän maan mullassa

graniitin kanssa liitossa

ikiaikaisessa perinnössä

joka kestää tuimatkin tuulet

vaikka horjuttajia riittää

Kahden maan kansalainen

se on osani ja iloni

joka ei katoa

vaan kasvaa

kyynelistäkin

kiitollisuuden puussa

Piinaviikko

 

Minun piinaviikkoni:

viiltävä kipu

aamusta iltaan ja yöhön

tuska joka saa kyyneleet virtaamaan

ja kädet kurkottumaan

taivasta kohti.

Hajoanko näihin aaltoihin

vai jaksanko odottaa

pääsiäisaamun valoa.

Kiitän ja luotan:

Hänen haavoihinsa

on tämäkin kipuni

kätketty. 

Kukkii!

 

Katujen kivimuurit

polkujen pielet

ojien reunamat

kuivuneet jokiuomatkin

jostain syvältä salasta

saaneet versot vauhtiin

avautumaan nupuistaan

kaikenkirjavat kukat

jotta me uskoisimme jälleen:

talvi ei kestä ikuisesti

toivo kestää