Pienen tytön kiharat
melkein poskille liimautuvat,
vähän isomman pojan posket
innosta hehkuvat pikku kätösten poimiessa
sylit täyteen alkukesän keltaista voikukkakultaa.
Katselen heitä terassilta,
siunaan kummankin elämää
ja rukoilen varjelusta heidän leikeilleen.
Kunpa tämä voikukkaonni kestäisi
ja pyyhkisi pois kaiken katalan,
mitä nämä pienet ihmiset
ovat jo elämässään
kokeneet.
♥ toivon aina, että voisin rukouksilla siloittaa lasteni elämän...mutta tiedän, että kolhutkin kuuluvat elämään. Toivottavasti mahdollisimman pienillä kolhuilla selviävät♥
VastaaPoistaNiinpä, ilman kolhuja ei kukaan selviä, eikä kasva kestäväksi...
VastaaPoista