Kesäkuu on edennyt jo puoliväliin - kurkottelee siis loppuaan kohti. Pihalla kaikki on ryöpsähtänyt sellaiseen kasvuvauhtiin, ettei meikäläinen ikinä. Keltapäivänliljat varsinkin ovat tänä vuonna jostain syystä mahdottoman kukkaisia. Ne ovat tämän pihapiirin alkuperäiskasveja, joten saavat ollakin. Kurkottavat sekä taivaisiin että maan multaan ja peittävät polun niin, ettei meinaa mahtua puutarhuri kulkemaan. Silti saavat olla, nuo aurinkoiset.
Yläpihalle tein kymmenkunta vuotta sitten kivikkopuutarhan, mutta jostain syystä se on nyt muuttunut niityksi. Päivänkakkarat ja uutena tulokkaana kissankellot vai mitkä lie kellot ovat vallanneet akileijojen kanssa polun varren toisesta päästä. Kauniita ovat nekin, joten saavat ihan rauhassa kurkotella minne haluavat. Pääasia että kukkii. Sillä filosofialla mennään tässä pihassa.
No, on kivikkopuutarhasta jotain jäljellä: nämä viime syksynä istuttamani mehitähdet. Maksaruohot ovat alkuperäiskasveja myös, joten nekin saavat loistaa kilpaa auringon kanssa.
Muuallakin pihassa on kaikenlaista outoa. Kasvit nyt tuntuvan vähät välittävän minun mielipiteistäni, missä niiden pitäisi kasvaa. Ne päättävät omat paikkansa, ja ilmestyvät milloin mihinkin. Mutta edelleen pääasia on, että kasvavat ja kukkivat. Hieman villiksi on mennyt tämä meno...
Uusia tulokkaita viime kesän jälkeen ovat mm. tämä maata nopeasti peittävä peippi ja alakuvan lupiini, joka on sitä parempaa sorttia, ei siis mikään viholliskasvi. Ostin sen viime kesänä Avoimet puutarhat -tapahtumasta erään salolaispuutarhan taimimyynnistä, ja hyvin on lähtenyt kasvuun.
Ruukuissakin kukkii ihanasti. Pelargoniat tykkäävät kasvihuoneen tarjoamasta sateensuojasta, ja viihtyvät siellä chilin, paprikan, tomaattien ja ananaskirsikan seurassa. Portaanpielessä neilikan kaverina on uusin ostokseni valkokukkainen daalia, jonka toivottavasti saan kukitettua seuraavanakin kesänä.
Aurinkoisia kesäpäiviä juuri sinulle! Nautitaan nyt lämpöaallosta - ei sitä enää marraskuussa ole...
