sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Juuri nyt on hyvä


Inventaarion aika
tänään, vuoden viimeisenä

saako sanoa, että miltei pakahdun
 onnesta
siitä, että kaikki on niin hyvin
kiitollisuudesta
siitä, että olen saanut niin paljon

niin, saanut vaikken olisi ansainnut
lahjaksi saaneena on ollut hyvä myös antaa

hymyilyttää, sillä tämä on ollut upea vuosi
kaikkine kipuineenkin erinomainen


Uudelta vuodelta toivon

sitä, että  saisin kulkea avoimin silmin ja korvin
nähdä piilossakin olevat mahdollisuudet
ottaa kiitollisena vastaan jokaisen hetken
muistaen, että "meitä kannattavat iankaikkiset käsivarret". 

Siunausta sinulle vuoteen 2018!



 Rohkeasti kohti uusia näköaloja!

torstai 14. joulukuuta 2017

Enkelten laulua


Jouluun kuuluu enkelten laulu
ja maisema kuin kaunis taulu.
Nauti tenhosta musiikin,
jouluriemua tässä sävelin. 

***

Enpä ollut ennen näitä siskoksia kuullut,
mutta äskettäin ensikuulemalta jotenkin 
viehätyin heidän laulustaan ja soitostaan.
Kaunista ja taitavaa, jota on ilo kuunnella.