perjantai 31. maaliskuuta 2017

Vapaaksi


Uskallanko heittäytyä,
lakata varmistelemasta,
jatkuvasti huolehtimasta?

Onko pakko pitää kiinni
tutusta ja turvallisesta,
vaikka se näännyttäisi
tai estäisi näkemästä?

Annan itselleni luvan
päästää irti,
leijailla uusien vuorten ylle
tai sukeltaa syvemmälle.

Minulla on vain
tämä yksi elämä. 

"Vapauteen Kristus vapautti meidät.
Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan
sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. "
Raamattu, Gal.5:1


torstai 30. maaliskuuta 2017

Syvemmälle


"Harmi, ei taaskaan sintin sinttiä!",
sanoi kalastaja ja loikoili veneensä vieressä rannalla.
Ei hän venettä ollut vesille laittanut aikoihin.
"Liian työlästä", ajatteli. 
"Vesi voi olla vaikka öljyistä
tai muuten sotkea veneen pohjan",
jatkoi tuumailujaan
ja mietti vielä, 
mikä siinä on, kun toiset
näyttävän saavan suuria saaliita.

Ehkä siinä on se,
että kalat yleensä viihtyvät vedessä,
eivät kuivalla maalla. 


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kettuilua


Kuinka helposti
livautankaan suustani
jotain sellaista,
jota hetken päästä kadun!
Tai alan ajatella kierosti
jostakusta lähimmäisestä
- ihan vain siksi, että
hän toimii eri tavalla kuin minä.

Meneekö ihmisellä koko elämä
jotta oppii olemaan ihmisiksi,
olemaan ihminen ihmiselle?

Murrosikäisenä kirjoitin päiväkirjaan:
Ihminen on ihmiselle susi.

Raamattu sanoo:
Ottakaa ketut kiinni, pienet ketut,
jotka viinitarhoja turmelevat.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Odotuksessa


Aina se ilahduttaa
sydämen pohjassa asti
väreillen ja poreillen.
Se, kun saa omin silmin nähdä
ensimmäisen kukan avanneen nuppunsa
kylmästä koleudesta piittaamatta
ikään kuin julistaen:
Täältä tullaan, 
talven valta on voitettu!
Ihana kevät on jo
muurin tällä puolen.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ei edes sinapinsiemenen verran


On se hyvä, että Raamattuun 
on laitettu malliksi yksi Pietari
niin mekin, muut tavalliset opetuslapset,
uskallamme elää ja erehtyä.
Ja erehdyksistä huolimatta
olemme Herrallemme arvokkaita
ja hän rakastaa meitä,
vaikka uskomme ei aina riitä
oikein mihinkään. 

Usko on salaisuus,
käsittämätön mysteeri,

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Aika on tälläkin



Aina kaikki ei mene 
niin kuin olen suunnitellut.
Aina kaikki ei mene
edes hyvin. 
Silti
silloinkin
kun muistaisi,
että minua kannatellaan,
minusta pidetään huolta
ja minua rakastetaan. 

Ja kun tarpeeksi aikaa
on tiimalasissa kulunut,
jokin tai monikin asia 
muuttuu, uudistuu.

"Kaikella on määräaika,
ja aikansa on joka asialla
taivaan alla."
Raamattu, Saarn. 3:1


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kaukokaipuu


Auringon laskiessa
kuuntelen säveliä kaukomailta
ja mieli lentää
jonnekin
sinne,
missä ei 
hyytävää tuulta,
liukkaita teitä,
räntäsateita.

Kaikkiin meihin 
asetettu ikuinen kaipuu
jonnekin pois tästä ja täältä.
Eikä sitä kaipuuta
lopulta täytä mikään maa täällä,
vaan se on löydettävä 
tähtien tuolta puolen.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Illan rauhaa



Viikon työt takana,
aika hetkeksi rauhoittua.
Kaikesta menemisestä huolimatta
sisälläni joka päivä rauha, syvä.
Siinä, missä kulloinkin olen,
siinä on juuri silloin hyvä.

Rauha,
kaikkea ymmärrystä ylempi
- sitä ei käsitä, ennen kuin
sen itse kokee.
Ja kun sen on kokenut,
sen haluaa säilyttää.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Toivoa on



Torstai toivoa täynnä,
niin sanotaan.
Jokainen päivä
toivon kukkien täplittämä
siellä, missä
rakkaus luo hyvän kasvualustan
ja usko antaa juuret
ja voiman nousta ylöspäin.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ilta pimenee


Pimeys
on vahvaa,
monelle liian synkkää,
mutta
aina, kun
pimeys kiristää huppuaan,
valo tuikkii entistä kirkkaammin.

Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo.
Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä,
vaan hänellä on elämän valo."
Raamattu, Joh. 8:12





tiistai 21. maaliskuuta 2017

Elämän tarkoitus



Lapset kysyivät piispalta, mikä on elämän tarkoitus.
"Isovanhemmaksi tuleminen", vastasi piispa.

Jäin miettimään, siinäkö kaikki.
Entä ne, joilla ei ole mahdollisuutta
tulla edes vanhemmaksi?
Onko heidän elämänsä sitten turhaa
tai tarkoituksetonta?

Ehkä piispakin tarkoitti,
että elämä jatkuu,
ja että jokainen voi tulla
kosketetuksi
sillä, mikä kantaa
ikuisuuteen asti. 
Parantavan kosketuksen kokenut
uskaltaa koskettaa myös muita.
Ja elämä jatkuu.



maanantai 20. maaliskuuta 2017

Maanantain masentamalle


Väsyitkö heti alkuun,
ennen kuin viikko ehti
kunnolla edes käyntiin?
Masennuitko
ilkeistä sanoista,
kylmistä katseista
 tai siitä,
että tunsit olevasi muille ilmaa?

Linnuistakin Hän pitää huolta
- vielä enemmän sinusta!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Aurinkoa, iloa


Miten voikin pienokaisesta
olla niin paljon iloa
meille vähän-jo-harmaantuneille!
Lapsen uteliaisuus,
vilpittömyys,
kekseliäisyys
- kaikki hämmästyttävät
uudelleen ja uudelleen
meitä vähän-jo-kalkkiintuneita.

Mene, aikuinen, lapsen luo,
katso sen menoa ja viisastu!
(Sananlasku, oma mukaelma)

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Vähän lepoo


"Minä otan vähän lepoo",
sanoo lapsi,
- melkein kolme ja puoli iältään - 
makaa lattialla ja nostaa
jalat kohti kattoa,
kun on ensin kävelty metsässä,
tehty neulaskeittoa,
leivottu pullaa,
leikitty piilosta,
luettu satuja. 

Hän sanoi heille:
"Tulkaa yksinäisyyteen, 
autioon paikkaan ja
levähtäkää vähän."
Raamattu, Mark.6:31


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kiitollisuuden maisemat


Tasan kaksi viikkoa
ja yli kolme tuhatta kilometriä
näistä järvimaisemista Galileasta
- tänään ihailin avaraa maisemaa
varsinaissuomalaisen pellon laidalla
auringon laskiessa.

Valtava kiitollisuus 
täytti mielen
kaikista menneistä maisemista
mutta ennen kaikkea
juuri tästä hetkestä.

Elämä on tänään.

"Opeta meitä laskemaan
päivämme oikein, 
että saisimme viisaan sydämen."
Raamattu, Psalmi 90:12

torstai 16. maaliskuuta 2017

Missä päin katsot


+8 astetta celsiusta
talvinen aamu Välimeren rannalla
"Pakko laittaa lämpimästi päälle,
on niin kylmä!"


+8 astetta celsiusta
keväinen iltapäivä Lounais-Suomessa
"Ihanan lämmintä,
kohta saa heittää takin pois!"

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Anna meille näkevät silmät


Kunpa saisimme silmät nähdä
muurien yli tai
kuoren läpi pinnan alle!
Sinne, missä on kenties pimeää,
yksinäistä, synkkää.
Näkemättäkin 
olisi ehdoitta rakastettava
- kuka meistä pystyy?
Ilman armoa ei kukaan.


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Mistä päin katsot


Pilvien peittämä taivas
heitteli pisaroita,
kolea tuuli tunki takin alle. 

Muistin pakolaisen sanat:
Suomessa kaikki hyvin,
ei sotilaita, ei pommeja,
kylmä ei haittaa mitään, 
kun on rauha.



maanantai 13. maaliskuuta 2017

Työn ilo


Välitunnilla
halipulainen
kihnuttaa kyljessäni.
Taputan olkapäätään
ja sanon: "Menehän!"
Tarkoitan:
"Kyllä sinä pärjäät.
Olet vahvempi kuin uskotkaan.
Luota siihen, että elämä kantaa!"


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kaikki parhaaksemme


Kuinka kivinen polku tahansa
miten paljon kipua ikinä
kaatumisia, haavoja
kompurointia

kuitenkin 
kaikki kääntyy
vielä voitoksi
ja jonain päivänä
katsot eilistä
ja ihmettelet:
minulleko 
kaikki tuo tapahtui
ja silti selvisin. 

"Kaikki yhdessä vaikuttaa
niiden parhaaksi,
jotka Jumalaa rakastavat"
Raamattu, Room.8:28


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Uusi alku



Joskus kypsyminen kestää.
Sitten kun on valmis,
voi heittäytyä.
On luotettava,
että meitä kannatellaan,
että emme putoa,
vaikka välillä 
syöksyisimme 
alaspäin.

Pilvien yllä
on aina sininen taivas
valoa täynnä.